13. tammikuuta 2018

Tomun poniystäväkirja.

Moikka! Luin tänään Pihlan (viisiaskellajia.blogspot.fi) postauksen, jossa hän vastasi hoitoponinsa näkökulmasta ns. ystäväkirjan kysymyksiin, ja tästä sainkin idean, että olisi itsekin kiva kirjoittaa samankaltainen postaus. Olin tähän haasteeseen törmännyt jo ennenkin, mutta silloin olin liian laiska kirjoittaakseni sitä, joten katsotaan, mitä tästä tulee.

Nimeni: Mun oikea nimeni liittyy suomennettuna tähtipölyyn, mutta en haluu kertoo sitä kokonaan julkisesti. Jotkut harvat ja valitut sen kuitenkin tietää. Mutta lempinimiä multa kyllä löytyy joka lähtöön! Mua on kutsuttu mm. Tomuksi, Tompaksi, Pompaksi, neidiksi, Tompsoniksi, poniksi, eikä tuossa ollut varmaan edes puolia niistä kaikista. Mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai mitä ihmiset?

Osoitteeni: Oma karsina. Tosi kiva yksiö, sisustus on kohdallaan. Löytyy oranssit seinät, kaksi ikkunaa, ruoka - ja juomakuppi, suolakivi sekä vierestä mahtavaa seuraa. Onneksi ne mun seuralaiset ei sentään asu mun kanssa samassa karsinassa, se olisi jo liikaa, kun muutenkin meinaa välillä mennä hermot niihin, kun eivät osaa käyttäytyä.

Väritys: Musta. Välillä mietin, miksei ne antaneet mulle nimeksi Hurjaa Mustaa, koska oonhan mä myös aika hurja. Kuitenkin, multa löytyy myös läsi ja yksi epämääräinen laikku mahan alta, ja kolme sukkaa. Se neljäs karkas jonnekkin, jos näätte sitä niin ottakaa yhteyttä mun hoitajaan!

Ikäni: 6 - vuotta. Se on hieno numero, puolet kahdestatoista. Pian mä oon kuitenkin jo puolet neljästätoista, kuvitelkaas. En oo enää mikään pikkutyttö, vai mitä? Mun hoitaja on niiiiin ylpeä musta, kun oon kasvanut niin hienoksi tässä neljän vuoden aikana, mitä se on mua hoitanut. Olisin mäkin ylpeä itsestäni, jos olisin ihminen.

Perheeni: Perheeseeni kuului pienenä äiskä, mutta sitten kun muutin tänne, niin en ole sitä nähnyt. Joten mun perheeseen kuuluu koko mun lauma, eli samalta kasvattajalta kuin minä Sulo, shetlanninponiruuna Elvis, (joka on muuten mun rasittava vieruskaveri) suomenhevosruuna Hutu, risteytysponi Bella ja Monza - tamma.




Lempivärini: Vihreä tai tummansininen. Joidenkin mielestä ne on tosi poikamaisia värejä, mutta musta ne pukee mua tosi hyvin. Mulla on vaikka ja mitä vihreenä, + tietty ruoho on vihreätä.

Lempiruokani: Ehdottamasti kesäisin kasvava vihreä ruoho! Mun hoitaja kävi syöttelemässä sitä mulle aina sillon ratsastuksen jälkeen, ja ai että nautin siitä. Mutta jos sen pitäisi olla joku herkku, niin ehdottomasti omena. Punainen, iso, mehevä, omena.

Lempieläimeni: Jos omaa ei saa valita, niin ehdottomasti silloin koirat. Niitä pyörii tallilla aina kaksi, ja ne on tooosi kivoja. Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita, kuten esimerkiksi ruoka. Ne myös jostain syystä syö välillä mun lantapalleroita, joka on hiukan outoa. Noh, makunsa kullakin, luulisin?


Pahin mokani: En mä mokaa missään! Se on mun kuski kun se huitelee välillä millon missäkin. Ehkä kuitenkin se, kun heitin mun hoitajan selästä niin, että siltä murtu käsi. Se ei nimittäin hirveästi niiden seuraavien kuukausien aikana käynyt tallilla syöttämässä mulle herkkuja tai mitään, ja tuosta lähtien olenkin yrittänyt tiputtaa häntä vähän hellävaraisemmin.

Kun suutun, niin: Laitan korvat luimuun. Ihmisille en yleensä tee mitään, koska tiedän, että ne ei tykkää siitä. Kuitenkin, jos suutun mun laumatovereille niin sillon saatan peruuttaa ja purra, jotta ne menis kauemmas musta. Yleensä kuitenkin tyydyn siihen, ettei ne lopeta sitä vaikka kuinka yritän.




Mistä en pidä: Ötököistä. Ärsyttäviä inisiöitä, jotka vaan puree ja sitten kutittaa. En myöskään pidä, jos mulle ei anneta herkkuja. Siitä voidaan syyttää mun hoitajaa, joka on nykyisin vähentänyt herkkujen käyttöä. Hirveää. Sanoo, että olen lihonut liikaa.

Mistä pidän: Maastoilusta. Tai no oikeastaan mä rakastan sitä. Se on niiin hirveän kivaa. Varsinkin ilman satulaa, kun yritän tiputtaa mun hoitajaa. Ja tietysti ruokaa, herkkuja, heinää tms. kaikkea tuollaista. Ja rapsuttelu on kanssa kivaa, yleensä rapsutan vielä takaisin jos kaksjalkaset löytää sen oikean paikan.

Mottoni: Kovaa ja korkealta. Turhaa ottaaa varovasti kaikki, kun voi paahtaa täysillä menemään. Esteilläkin tykkään eniten vaan kiitää hurjan kovaa, se on mahtavaa! 

Kiitoksia kun luitte tämän Tomun kirjoittaman postauksen, toivottavasti tykkäsitte! Kertokaa toki, haluaisitteko tällaisia tulevaisuudessakin. En suoranaisesti haasta ketään tekemään tätä, vaan kuka haluaa saa tämän tehdä. Olisihan tämä hauska nähdä vaikka koiran näkökulmasta, vink vink te koiranomistajat ;)

12. tammikuuta 2018

Surusilmäinen kauneus.

Niin. Nyt ollaan käännytty jo vuoden 2018 puolelle aika reilusti, eletäänhän me jo sen toista viikkoa. Onhan se aika hullua, mihin kaikki aika vaan katoaa, mutta voin sanoa, että viime vuosi jätti jälkeensä kyllä ihan superisti hyviä muistoja, joita on kiva miettiä näin jälkeenpäin. Siksi halusinkin kerätä vähän ajatuksia tähän postaukseen, kylläkin vain kuvien muodossa. Uusi vuosi ja toivottavasti uudet, jospa blogikin pysyisi aktiivisena edes pari kuukautta - noh, sitä voi ainakin yrittää jos ei mitään muuta. Mutta nyt itse postauksen pariin.